Teksti: Hanna Ojanpää
Artikkeli on julkaistu Suomen Silta -lehdessä 3/2022
Lotan ja papan yhteislauluvideot ovat keränneet valtavasti katsojia. Elantonsa Lotta tekee kirjailijana, näyttelijänä ja videobloggaajana. Hänen kirjojaan on puolentoista vuoden aikana myyty 50 000 kappaletta.
– En usko, että tällainen suosio olisi ollut mahdollisuutta missään muualla kuin Suomessa ja suomen kielellä, Lotta sanoo.
Lotan uusinta kirjaa ei myöskään olisi olemassa ilman hänen monimutkaista suhdettaan Suomeen ja suomalaisuuteen. Tässä jutussa Lotta kertoo siitä, millaista oli palata ulkomailta synnyinmaahan, joka ei tuntunutkaan kotimaalta.
Matkalaukkulapsen maailma
Lotta oli kaksivuotias, kun perhe muutti isän työn perässä Saksaan. Siellä hän sai ensimmäiset ystävänsä, aloitti koulun, harrasti ja kasvoi teini-ikään.
– Kun vanhemmat sitten ilmoittivat, että muutamme Kiinaan, luulimme sisarusteni kanssa, että palaamme pian takaisin. Mutta niin ei käynytkään. Loppujen lopuksi asuimme Kiinassa neljä vuotta, emmekä palanneet enää koskaan Saksaan.
Lotta oli Kiinaan muuttaessaan 14-vuotias eikä tiennyt enää, onko hän suomalainen vai saksalainen. Varmaa oli, että hän ikävöi molempiin paikkoihin ja menetti minuutensa.
– En missään vaiheessa jättänyt hyvästejä Saksalle ja se vaivaa minua edelleen. Aion vielä palata sinne ja pitää Saksan ”hautajaiset” kaikissa itselleni tärkeissä paikoissa.
Shanghaissa Lotta ei vanhempiensa ihmetykseksi viihtynyt; hän ei nähnyt sitä samanlaisena mahdollisuutena uusiin kokemuksiin kuin he kuvittelivat. Elämä ei kuitenkaan muuttunut yhtään helpommaksi, kun he muuttivat Suomeen. Ajatus satumaasta, jossa on ainainen joulu ja juhannus muuttui pian karulla tavalla.
– Vanhempien tulisi muistaa, että meille ulkosuomalaisille lapsille paluu Suomeen ei välttämättä ole paluu kotimaahan, vaan se on vain yksi uusi maa muiden joukossa. Saksassa ja Kiinassa meitä lapsia vietiin museoihin, joissa tutustuisimme uuteen kulttuuriin ja sen historiaan, mutta Suomessa ei. Se olisi kuitenkin ollut meille aivan yhtä tärkeää. Kun vanhempani järjestivät minulle hienot ylioppilasjuhlat, en tuntenut sieltä juuri ketään. Se oli todella hämmentävää.
Omiin kokemuksiinsa viitaten Lotta sanoo, että hänen mielestään ulkomaille muuttavat perheet tarvitsisivat oppaan, jossa annettaisiin vanhemmille vinkkejä auttaa lapsia muuttojen yhteydessä.
– Opasta voisi saada vaikka suurlähetystöstä, Suomi-koululta tai kansainvälisistä kouluista. Siinä kerrottaisiin muun muassa, kuinka lapsien tulee antaa surra ja hyvästellä entinen asuinmaansa ennen asettumista ja perusteellista tutustumista uuteen maahan.
Kaiken kaikkiaan asettuminen Suomeen oli Lotalle vaikeaa: kaamos, arkiset asiat, ihmisten kohtaaminen, koko identiteetti.
– En ollut koskaan elänyt suomalaista arkea, sillä olin käynyt täällä vain lomilla isovanhempien luona. Ulkomailla olin tottunut siihen, että ihmiset tulevat juttelemaan ja ovat rohkeasti erilaisia. Nyt koin, että olin itse se erilainen ja muilla on oikeus kommentoida sitä. En ymmärtänyt mitään, enkä kai edelleenkään ymmärrä kaikkea. Äitini esimerkiksi ihmetteli, miksi en käynyt kirjastossa. Mutta enhän minä edes ollut koskaan muissakaan asuinmaissamme käynyt kirjastossa, Lotta hymähtää.
– Nyt aikuisena en ajattele olevani suomalainen, tai minkään muunkaan maalainen, vaan ennemminkin kansainvälinen henkilö. Suomalaiset ovat usein ylpeitä suomalaisuudestaan eivätkä sen vuoksi tykkää jos sanon, etten koe itseäni suomalaiseksi. Sen sijaan moni ulkosuomalainen varmasti ymmärtää, mitä tarkoitan.
Kolmas kulttuuri
Lotta kiittää vanhempiaan siitä, että heillä on aina ylläpidetty suomalaisia perinteitä: piparit, tortut ja karjalanpiirakat on joka vuosi tehty itse ja samalla pohdittu Suomen kulttuuria. Vaikka vanhemmat olivat työorientoituneita, äidillä oli aikaa olla aktiivinen jäsen suomalaisessa yhteisössä. Myös lapset kävivät Suomi-koulua pienestä pitäen; ensin Saksassa ja sittemmin Kiinassa.
– Suomi-koulu oli minulle aina iso osa suomalaisuutta. Pienenä Suomi-koulussa oli tietenkin kiva leikkiä ystävien kanssa ja teininä olin niin ylpeä suomalaisuudestani, että halusin ylläpitää sitä kaikin keinoin. Itse asiassa 15-vuotiaana olin jo Shanghain Suomi-koulun pienten ryhmän apuopettaja ja muutaman vuoden päästä toimin yhden lukuvuoden opettajanakin. Kun palasin täysikäisenä Saksaan etsimään itseäni, olin Aachenissa koulun ainoa opettaja parin vuoden ajan.
Lotta muistaa myös, kuinka vanhemmat lähettivät hänet teini-ikäisenä veljensä kanssa Kesälukioseuran ulkosuomalaisleirille. Alkuvastustuksen jälkeen hän ei olisi halunnut lähteä sieltä pois.
– Löysin sieltä ihmisiä, jotka ymmärsivät minua, sillä he elivät samanlaisessa eri kulttuurien välisessä tilassa. He ovat edelleen sydänystäviäni.
Lotta kertoo, että hänen oli pitkään vaikeaa määritellä itseään. Olo helpottui vasta, kun hän tajusi, että on tärkeämpää tietää kuka on kuin mistä on lähtöisin. Lotan elämä muuttui, kun hän 28-vuotiaana sai käsiinsä David Pollockin kirjan Third Culture Kids.
– Kirja on minun raamattuni. Olin aina ajatellut, että minussa on jokin vikana. Luettuani kirjan tajusin, että en ole yksin ajatusteni ja tunteideni kanssa. Sen vuoksi kirjoitinkin kirjani ”Koti kulttuurien välissä”, sillä se ei ole vain minun tarinanani vaan myös kaikkien muiden lasten ja nuorten, jotka muuttavat maasta toiseen ilman juuria. Puhun siskoni kanssa englanti-saksa-sekoitusta, kunnes puhumme vakavia – silloin vaihdamme kielen suomeksi. Lontoossa syömme kiinalaista ruokaa ja yhdessä katsomme vain saksalaisia sarjoja. Itse ikävöin puolalaista ruokaa ja jäätelöä ja uniakin näen edelleen saksaksi. Nyt tajuan, että tällä kaikella on syynsä.
Paluu perusasioiden äärelle
Lotan isä asuu nykyään Mikkelissä, mutta matkustaa jatkuvasti Englantiin ja Amerikkaan työnsä perässä, äiti asuu Helsingissä, veli reppureissailee ja tekee töitä Intiassa ja Nepalissa; sisko opiskelee Tampereella. Elämänsä aikana Lotta on muuttanut yhteensä 35 kertaa, ikävuosina 18-26 hän asui yli kahdessakymmenessä eri osoitteessa. Lotta myöntää, että aikuistuminen ei ole ollut hänelle helppoa ja hän kertoo olleensa kyseisinä vuosina ”aivan hukassa”.
– Meille matkalaukkulapsille muuttohinku jää helposti päälle. Aikuistuttuani muutin kolmen kuukauden välein, koska en pystynyt juurtumaan aloilleni. Aina, kun vastaan tuli vaikeuksia tai pieniäkin ongelmia, selviytymiskeinoni oli vaihtaa maisemaa. Kuvittelin, että muualla asiat ovat paremmin. Monet sanovat wau, kun kuulevat, että olen asunut elämäni ulkomailla. Itse koen, että minulla on siksi ollut usein vaikeaa. Jos olisin tiennyt, että en ole yksin ajatuksieni kanssa, ei tämä olisi ollut niin iso juttu.
Kun hän nyt pohtii identiteettiään, hän iloitsee tekevänsä taas niitä asioita, joita rakasti jo lapsena.
– Tiesin jo neljä-viisi-vuotiaana, kuka olen. Tanssin, lauloin, piirsin ja käytin kukkamekkoja. Ja niin teen nytkin. Identiteettini etsiminen on ohi ja olen palannut siksi Lotaksi, joka perimmiltäni olen. Olen oppinut, että identiteettini on paljon muutakin kuin kansallisuus.
Lotta on palannut myös konkreettisesti elämänsä alkujuurille eli Valkeakoskelle. Hän muutti Lontoosta syntymäkotikuntaansa keväällä 2020, kun korona pakotti hänet palaamaan Suomeen.
– Tuntui kummalliselta, kun pääministerimme Sanna Marin käski silloin suomalaisia ‘palaamaan kotiin’ maailmalta koronatilanteen vuoksi. Eihän minulla edes ollut kotia Suomessa.
– Asumme Valkeakoskella kahdestaan papan kanssa; minä yläkerrassa ja pappa alakerrassa. Pappala oli minulle kiinnekohta ja ainoa pysyvä asia lapsuudessa, kun asuimme ulkomailla. Olen aina ollut hyvin perhekeskeinen ja papan kanssa saan olla vielä lapsikin, jos siltä tuntuu. Nyt pappa ei enää pärjää yksin, sydän ja muisti oireilevat ja on minun vuoroni auttaa.
Papan luokse Lotta on nyt tuonut tavaransa ja ostanut ensimmäiset huonekalunsa.
– Ensimmäisen kerran vuoden 2007, eli Kiinan muuton jälkeen, minulla on paikka, jossa on koko omaisuuteni. Ennen niitä oli monessa eri paikassa ja maassa. Pidän rutiineista ja rauhallisuudesta, ja sitä elämä papan kanssa parhaimmillaan on. Toki ei elämä aina niin helppoakaan ole muistisairaan ihmisen kanssa, mutta yritän parhaani. Eniten iloitsen kuitenkin siitä, että täällä olen löytänyt takaisin luovuuteni.
Luovuudesta Lotan ja papan elämässä onkin paljolti kyse. Pian Lotan muuttamisen jälkeen parivaljakko alkoi laulamaan papan keittiössä ja pappa kertoi tarinoitaan kameralle, joita Lotta julkaisi YouTubessa. Kolmen päivän päästä ensiesityksestä Lotta ja pappa -kanavalla oli tuhat seuraajaa, puolentoista viikon päästä 10 000 ja nyt jopa 300 000. Heistä on tehty lukuisia haastatteluja ja he ovat antaneet kasvonsa monelle tärkeälle asialle.
– Alunperin halusimme vain ilahduttaa yksinäisiä ihmisiä koronan keskellä. Nyt tuntemattomatkin tulevat meille juttelemaan karjalaisuudesta, sukujuurista ja myös ulkosuomalaisuudesta, Lotta riemuitsee.
Lotta ja pappa aloittivat laulutuokionsa toukokuussa 2020. KUVA: Meri Lantela
Sittemmin Lotta on myös julkaissut neljä kirjaa ja uusia on työn alla kolme.
– Minua on kiitelty erityisesti helppokielisyydestä- ja lukuisuudesta. Luulen, että syynä on se, että ulkosuomalaisuuteni vuoksi sanastoni on varsin helppoa, Lotta pohtii.
– Iso kiitos kuuluu myös äidilleni; hän on paras kustannustoimittaja ja osaa korjata välillä kömpelön kielioppini ennen kuin kirja menee oikealle kustannustoimittajalleni.
Kaukana kaikki hyvin
Nyt, kun maailma on taas auki koronan jälkeen, Lotta palaa Lontooseen aina kun mahdollista. Lontoossa Lotta opiskeli teatteritaiteen maisteriksi ja siellä on hänen ystävänsä, harrastuksensa ja kirjoitusryhmänsä, periaatteessa koko elämä.
– Menen Lontooseen vähintään silloin, kun tarvitsen kirjoitusryhmääni kirjan aloitus- ja lopetusvaiheessa. Tulevaisuudessa haaveilen omasta kodista ja pienestä puutarhasta lähellä Lontoota. Kirjoittaisin ja eläisin siellä ja kesäisin kävisin tekemässä kesäteatteria Suomessa ja lokakuussa tulisin tietenkin kirjamessuille. Se olisi toimiva yhdistelmä.
Mitä Lotta toisi Lontoosta Suomeen?
– Julkisen liikenteen ja ennakkoluulottomuuden. Maksaisin myös Suomessa ihan mielelläni yliopisto-opetuksesta, jos vastineeksi saisin yhtä paljon oppitunteja ja yhtä tiivistä opetusta kuin Englannissa sain. Lisäksi kulttuurielämä Englannissa on paljon edullisempaa, siellä voi nauttia enemmän ravintoloista, teatterista ja harrastusmahdollisuuksista. Englannissa kaikki museotkin ovat ilmaisia. Elämänlaatu siellä on erilaista ja teen siellä paljon enemmän asioita.
Samaan hengenvetoon Lotta jatkaa, että Suomesta hän veisi maailmalle perusjuttuja, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon.
– Lontoon tämän kesän helteissä ikävöin järviä ja luontoa. Suomalainen vastuullisuus, ympäristöystävällisyys, kierrätys- ja kirpputorikulttuuri ovat myös asioita, joista moni maa voisi ottaa opikseen. En ehkä osaa olla suomalainen Suomessa, mutta maailmalla olen valtavan ylpeä ulkosuomalainen.
Teksti: Hanna Ojanpää
Kuvat: Lotta-Sofia Saahkon arkistosta