Kohti uutta arkea

Anna palautetta neuvontapalvelustamme

Keräämme palautetta neuvontapalvelustamme vuonna 2022 ja toiveitanne vuodelle 2023. Kehitämme toimintaamme saamamme palautteen perusteella. Vastauksesi on meille tärkeä, vastaathan kyselyyn 31.1.2023 mennessä.

Oma maa mustikka, muu maa mansikka

Kun omat ylioppilaskirjotukseni olivat ohi keväällä 1989, oli ilmoituksen aika. Kerroin vanhemmilleni, että huomenna lähden Kreikkaan, enkä koskaan palaa takaisin Suomeen. Tämä lause kummitteli siinä vaiheessa, kun koti-ikävä iski. Olisinko voinut antaa periksi ja todeta, että omassa maassa on sittenkin parempi olla?

Pappa ja Lotta -videoiden Lotta-Sofia Saahko ei tuntenut vieraita omissa yo-juhlissaan – ulkomailla kasvaneelle muutto Suomeen voi olla hämmentävä

Suosituista Lotta ja pappa -videoista tuttu Lotta-Sofia Saahko on elänyt ulkomailla valtaosan elämästään. Paikoilleen asettuminen on ollut vaikeaa, ja hän on muuttanut elämänsä aikana jo 35 kertaa. Helpotusta on tuonut tieto, että hän ei ole ajatustensa kanssa yksin. Pysyvyyttä Lotan elämään on tuonut myös pappa, jonka kanssa hän jakaa kodin ja kuuluisuuden.